Aamun paras hetki on, kun avaan vuoteessa lehden ja luen päivän Fingerpori-sarjakuvan. Viimeksi oli naurussa piteleminen, kun sarjassa mies meni Kansanlähetysseuran toimistoon ilmoittaen haluavansa lähettää savolaiset jonnekin. Äitini puolelta savolaisena minua huvitti tämä suuresti. Entäpäs jos savolaisten tilalla olisi jokin muu ”kansa”?
Tästäpä muihin kristillisiin asioihin. Suoritin eräänlaista ”lähetystehtävää” lukiossa pitäessäni aamuhartauksia. Vaikka osasinkin soittaa poljettavaa harmonia tyydyin saarnani lisukkeeksi vain veisaamaan Totuuden henkeä. Kaverit kutsuivat minua varajeesukseksi.
Ihmeidentekijän maineen sain myös ammatissani. Riitaisen suvun yheisomistussuhteen purku takkuili kiinteistön osalta. Jakomies päätyi rajojen vetämiseen neuvottelujen jälkeen, joskaan tasapuolisuutta oli vaikea saada. Tilaan kuului nimittäin myös huvilan rakentamiselle mainio ranta-alue. Asiakkaani jäi tästä osattomaksi ja oli tikahtua kateudesta, vaikka itsellään ei ollut rakentamisaikeita.
Asiakkaani piti minua todella ihmeidentekijänä, kun myöhemmin ilmoitin hänelle, että tuon kauniin rannan oli museovirasto julistanut suojelualueeksi. Ikään kuin minulla olisi asiaan osuutta. Sieltä oli löytynyt kivikautisia tarve-esineitä, asuinsija ja hautapaikka. Kademieli katosi!
Taidanpa aloittaa asianajon uudelleen, erikoisalana yhteisomistussuhteitten purkaminen. Näitä hommiahan nyt alkaa piisata, kun suuret ikäluokat jättävät kesäpaikkansa perillisilleen. Toimiston kalustostakin puuttuvat enää kivikautiset tarve-esineet. Ja ihmeidentekijän mainehan minulla jo on!
