Toimittajien eettinen ohjenuora, Journalistin ohjeet, kaipaisi päivitystä. Ohjeet eivät nyt ota kantaa pariin akuuttiin asiaan. Ohjeissa ei esimerkiksi mainita mitään siitä, voiko media maksaa palkkiota haastateltaville. Perinteisesti varsinkin uutismedia on suhtautunut kielteisesti tällaiseen shekkivihkojournalismiin. Sen sijaan viihdelehdet ovat olleet valmiita maksamaan suuriakin summia tiedoista ja julkkishaastatteluista. Ongelma syntyy siitä, kun viihdelehdet alkavat tehdä uutisjournalismia viihdemaailman ehdoilla.
Haastatteluista ja tiedoista maksaminen on sinänsä pohtimisen arvoinen asia, mutta suurempi ongelma syntyy, jos yleisölle ei kerrota rahaliikenteestä.
Esimerkkini liittyy Jari Aarnion oikeudenkäyntiin. Aarnio selitti mittavia käteisvarojaan rahalahjoituksella, jonka hän sai sittemmin kuolleelta miljonääriltä. Rahat toi hänelle virolainen Veiko, Aarnio selosti.
Seiska-lehti kaivoi esiin Veikon, tiettävästi elokuvaohjaaja Pekka Lehdon avustuksella. Avomielisessä haastattelussaan Veiko kertoi rahaliikenteestään Aarnion kanssa ja tyrmäsi tämän miljonääriselityksen.
Aarnio puolestaan ilmoitti, että kyseessä on väärä Veiko. Veiko saatiin sittemmin poliisikuulusteluun ja todistamaan oikeuteen. Niissä hän kertoi pääpiirteissään asioista samalla tavalla kuin Seiskassa.
Lukijan kannalta olisi kuitenkin ollut olennaista tietää, miten Veikon haastattelu syntyi ja millaista rahaliikennettä siihen liittyi. Toimittajapiireissä liikkuvien tietojen mukaan rahaa liikuteltiin, mutta epäselvää on, kuinka suurista summista puhutaan.
Aarnio-jutussa nousi valtaisa hässäkkä, kun Malmin nainen paljasti saaneensa skootterin ja rahalahjoituksia häntä kuulustelleelta KRP:n tutkijalta. Joidenkin mielestä lahjat tekivät naisen kertomuksen käyttökelvottomaksi. Naisen esitutkintakertomukset olivat Aarnion kannalta raskauttavia, mutta oikeudessa nainen perui kertomuksensa ja kertoi lahjoista.
Jos siis rahaliikenne tekee poliisin tekemästä kuulustelusta roskiskamaa, miksi toimittajan maksama haastattelupalkkio olisi yhtään hyväksyttävämpi? Minimivaatimus on, että yleisöllä on oikeus tietää palkkiosta. Silloin yleisö voisi itse arvioida, miten rahaliikenne vaikuttaa haastattelun luotettavuuteen.
Tämän uudistuksen lisäksi kaipaisin Journalistin ohjeisiin viitteitä siitä, missä tapauksissa journalisti saa rikkoa antamansa lähdesuojan. Kyllä, kyllä, lähdesuoja on pyhä. Mutta onko se niin pyhä, että toimittajan pitäisi suojella myös vahingoittamistarkoituksessa liikkuvia valehtelijoita?
Pohdintani liittyy oikeudenkäyntiin, jossa todistaja kertoi aivan toisella tavalla kuin mitä hän kertoi minulle aiemmin. Epäilen, että todistaja puhui minulle totta, mutta valehteli oikeudessa. Valitettavasti en voi valottaa asiaa kovinkaan paljoa, mutta tässä pääkohdat. Todistaja ensinnäkin kertoi minulle, ettei hänellä ole ollut yhteyksiä erääseen henkilöön lähes kymmeneen vuoteen. Oikeudelle hän kertoi olleensa tähän yhteydessä aina viime aikoihin asti.
Lisäksi hän kertoi minulle, ettei hänellä ole tietoa eräästä asiasta, mutta hän arveli, että asia meni tietyllä tavalla. Oikeudessa hän kertoi tietävänsä varmasti, että asia meni juuri päinvastaisella tavalla.
Minulla sattui olemaan puhelumme nauhalla, joten tarkistin siitä, mitä hän minulle kertoi. Valitettavasti puhelu ei ollut alusta asti, mutta pelkään, että olin ehtinyt luvata lähdesuojan (muistutus itselle: älä lupaa lähdesuojaa jokaiselle toimitukseen soittavalle horisijalle!).
Pieni lohdutus on se, että oikeus varmasti osaa antaa todistajan kertomukselle sille kuuluvan arvon. Pohdintani on siis lähinnä akateemista: mitä jos kyse olisi avaintodistajasta ja hänen todistuksensa perusteella olisi vaarassa tapahtua oikeusmurha?
Koen, että jos lähdesuoja on luvattu, sen pitäminen on journalistin velvollisuus. Mutta onko lähdesuoja pidettävä myös silloin, kun lähde on selvästi ollut liikkeellä vilpillisin mielin tarkoituksenaan aiheuttaa jollekulle toiselle mahdollisimman paljon vahinkoa?
Ehkäpä ei.
