Kutakuinkin tällaiseen mainintaan päättyy perukirja ennen allekirjoituksia. Onko sillä jotakin todellista merkitystä, vai onko se vain vakiintunut kirjaus? Tämä kysymys tuli mieleeni, kun kerran seurasin sivusta erään ystäväni jälkeen tehtyä pesänselvitystä ja perunkirjoitusta.
Kyse oli yksin asuneesta henkilöstä, jonka sukulaiset asuivat satojen kilometrien päässä eivätkä tästä syystä kovin usein vierailleet tämän henkilön luona. Perunkirjoituksen suoritti sen pankin lakimies, jonka asiakkaana vainaja oli ollut. Näin ollen käytössä oli hyvä tietämys pesän rahavaroista. Myös asunto-osakkeen ja kesämökin arvosta oli saatavissa luotettava selvitys.
Pesän ilmoittajana toimi vainajan veli, joka oli käynyt muutamia kertoja vainajan asunnolla viimeisen vuoden aikana. Häntä ei kuitenkaan ohjeistettu mitenkään perunkirjoitusta varten. Itse
toimitus tapahtui pankin konttorissa, eivätkä uskotut miehet tutustuneet millään tavoin pesän irtaimeen omaisuuteen esimerkiksi käymällä asunnossa. Jäinkin miettimään, voisivatko uskotut miehet vetäytyä perukirjan lopputekstin ”taakse”, kun siinä todetaan, ”että olemme kaiken meille ilmoitetun tähän perukirjaan oikein merkinneet…”?
Perukirjaluonnokseen oli jo valmiiksi merkitty, että irtaimen omaisuuden arvo on alle 4 000 euroa eikä asiaa mitenkään kyselty pesän ilmoittajalta. Tämä on tietenkin helppo tapa toimia, mutta on siinä omat ongelmansa. Jos perinnön saajat ovat kaukaisempia sukulaisia eivätkä ole ehkä koskaan käyneet itse kohteessa, olisi lyhyt kirjaus irtaimesta omaisuudesta ihan hyvä, vaikka se olisikin verovapaata. Useinhan suurimmat riidat syntyvät niistä pienistä asioista – varsinkin, jos osakkaiden kesken on vallalla epäluuloisuutta.
Itse olen vähän vanhanaikainen juristi, ja olen kaikki suorittamani perunkirjoitukset tehnyt paikan päällä, itse kohteessa. Tällä tavoin saa mielestäni aika vankan käsityksen siitä, minkälaisesta pesästä on kysymys. Ei tarvitse olla pelkästään pesän ilmoittajan kertoman varassa. Kuitenkin jo muutama vähän arvokkaampi taulu muuttaa todellisen tilanteen.
Tässä tapauksessa toinen uskottu mies saapui paikalle ja kirjoitti nimensä, kun toimitusta lopeteltiin. Perukirja oli siis tehty ja tulostettu ja enää nimiä vailla. Tämän kuolinpesän ja sen irtaimiston jakaminen ei aiheuttanut mitään erimielisyyksiä. Jäipä vielä melkoinen määrä hyvää tavaraa hyväntekeväisyydellekin.
