”Vaikka olemme pelkkiä miehiä, meilläkin on tunteet. Oletko pettynyt?” Näin kysyttiin Jari Aarniolta heinäkuussa Ylen erikoishaastattelussa.
Viikkoa myöhemmin Maikkari näytti, kun Tuomas Enbuske haastatteli Anneli Aueria Suomi-Areenassa Porissa. Haastattelun toteutti Auerin muistelmien kustantaja – varsin puhdas mainostempaus siis. Syyskuun alussa Auer oli jälleen Maikkarilla, nyt Maria Veitolan haastateltavana Enbuske & Veitola & Salminen -ohjelmassa.
Sekä Aarnion että Auerin haastattelut nostattivat laineita toimittajapiireissä. Miksi Suomen tunnetuimpien oikeudenkäyntien päätähtiä oli ylipäänsä haastateltu? Millä pelisäännöillä? Miksi Anneli Auer pääsee ääneen, vaikka hänet on tuomittu lainvoimaisella tuomiolla lapsiinsa kohdistuneista seksuaalirikoksista seitsemän ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen? Miksi meidän pitäisi olla kiinnostuneita Jari Aarnion tunteista?
Vakavista rikoksista syytettyjen ja tuomittujen haastattelut ovat monestakin syystä vaikeita. Anneli Auerin tapauksessa suurin pulma on se, että hänen seksuaalirikoksillaan on uhrit. Journalistin ohjeet edellyttävät, että rikosten uhreista ”tietoja hankittaessa ja uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta”. Loukataanko tätä hienotunteisuutta, jos rikoksesta tuomittu päästetään julkisuuteen vannomaan syyttömyyttään?
Toisaalta Journalistin ohjeiden vankka kivijalka on sananvapauden vaaliminen. Siihen kuuluu yleisön oikeus saada tietoa. Jos Auer tosiaan olisi syytön seksuaalirikoksiin, asia olisi yhteiskunnallisesti mitä merkittävin.
Auerin ja Aarnion haastatteluilla oli yksi merkittävä ero. Sekä Tuomas Enbusken että Maria Veitolan ote Auer-haastatteluissa oli journalistinen ja ammattimainen – ystävällinen, mutta tiukka. Aueria ei päästetty helpolla.
Ylen Aarnio-haastattelu oli toista luokkaa. Aarniolta ei kysytty lainkaan itse rikosvyyhdistä, vaan siinä vellottiin Aarnion tunteiden parissa. ”Osoittelevatko ihmiset sinua sormella tuolla torilla?” ”Onko se kiusallista?” ”Kuinka sinä olet pysynyt järjissäsi?”
Valkopesuhaastattelussa Aarnio pääsi tekemään itsestään uhrin. Kun hän oli selostanut oman käsityksensä ”hyökkäyksestä huumepoliisia vastaan”, toimittaja tarjoili hänelle syötön suoraan lapaan. ”No mikä on se sylttytehdas, mistä tämä vyörytys alkoi?” Aarnio pääsi jälleen kertomaan, että suuri sylttytehdas on KRP:ssä, jonka tutkijoista osa on ”vastakkainasettelutilanteessa Helsingin huumepoliisin kanssa”.
Katsojille jätettiin kertomatta, ettei Aarnio ollut ajojahdin uhri. Hänet oli jo tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa ehdottomaan vankeusrangaistukseen Trevoc-haarassa. Mikä olennaisinta, ylimääräistä varallisuuttaan selittäessään Aarnio piirsi itsestään kuvan läpeensä korruptoituneena poliisina. Hän kertoi saaneensa lähes puoli miljoonaa euroa pimeää rahaa palveluksista, jotka hän oli tehnyt parituksella ja muilla hämäräbisneksillä rikastuneelle miljonäärille. Rahoja hän ei voinut ilmoittaa verottajalle, vaikka tietenkin olisi kovasti halunnut.
”Mähän olisin ollut rahanpesusta syytteessä sillä minuutilla, jos mä olisin tällaisen mennyt tekeen”, Aarnio selosti Helsingin käräjäoikeudessa.
Ylen Aarnio-haastatteluun sisältyi siis suuria ongelmia. Haastateltavan kanssa oli tehty jonkinlainen diili, mutta sen tekemisestä tai sisällöstä ei yleisölle kerrottu. Toimittajat eivät myöskään maininneet yleisölle olennaisista taustatiedoista. He eivät kertoneet, että Ylen parkkihallissa dramaattisessa valaistuksessa ei istunut haastateltavana kunnioitettu poliisipäällikkö ja ajojahdin uhri, vaan omalla kertomuksellaan itsensä alamaailman toimijaksi asemoinut mies.
Ylen ei ehkä muutenkaan olisi kannattanut hehkuttaa Aarnio-haastattelun erikoislaatuisuutta. Aarnio oli kyllä neuvotellut muidenkin tiedotusvälineiden kanssa haastattelusta, mutta kaikki eivät Aarnion ehtoihin suostuneet. Maikkari näytti punaista valoa, koska Aarniolta ei olisi saanut kysyä oikeudenkäynnin kuumista kysymyksistä ollenkaan.
”Aarnion asettamien ehtojen takia koko haastattelu menetti journalistisen merkityksensä”, sanoi Maikkarin rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä.
