Sipilägate ja yleisön luottamus
”Ilman suurta katsojamäärää ja katsojien tukea olisin sanonut jo vuosia sitten: pitäkää tunkkinne.” Näin tviittasi 10. joulukuuta A-studion juontaja Susanne Päivärinta.
Hätkähdyttävä tviitti liittyi Sipilägaten jatkonäytökseen, Ylegateen. Myrsky alkoi marraskuun lopussa, kun Yle uutisoi Juha Sipilän sukulaisten omistaman yhtiön Katera Steelin bisnessuhteistaTerrafameen, tuohon valtion rahojen kankkulan kaivokseen. Sipilän mahdolliset jääviydet ovat nyt oikeusasiamiehen selvitettävinä, joten eipä siitä sen enempää. Totean vain, että äänestäjänä minusta oli kyllä ihan kiva tietää tämä Terrafame-Katera-Sipilä-kuvio aivan riippumatta siitä, miten esteellisyyttä arvioidaan juridisesti.
Varsinainen show alkoi Sipilän reaktiosta. Hän ei ehtinyt kommentoida Ylen uutista ennen sen julkaisemista. Ylen juttu oli kuitenkin jatkoa Kansan Uutisten edellisen päivän paljastukseen. Siinä Sipilä kommentoi kuviota toteamalla, ettei hänellä enää ole tietoa Katera Steelin toiminnasta. Ennen Yleä myös Iltalehti siteerasi Kansan Uutisten tietoja yrittämättäkään pyytää kommentteja Sipilältä.
Jostain syystä Ylen juttu sai Sipilässä aikaan primitiivireaktion. Hän alkoi pommittaa Ylen toimittajaa Salla Vuorikoskea sähköposteilla ja ilmoitti muun muassa, että hänen arvostuksensa Yleen on nolla. Hän ehti lähettää illan ja yön aikana 17 sähköpostia Vuorikoskelle. Samat viestit sai Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittaja Atte Jääskeläinen. Vuorikoski tarjosi viestiketjussa useita kertoja Sipilälle mahdollisuutta kommentointiin, mutta tämä ei halunnut.
Olisi kiinnostavaa tietää, miksi Sipilä raivostui kommentointimahdollisuuden puuttumisesta Ylelle muttei Iltalehdelle. Arvioiko hän, ettei Iltalehden jutulla ole merkitystä mutta Ylen jutulla on? Vai arvioiko hän, ettei Iltalehteen pysty vaikuttamaan mutta Yleen pysyy?
Jostain syystä Ylen juttu sai Sipilässä aikaan primitiivireaktion.
Ja nyt tullaankin ytimeen. Totta kai vallankäyttäjät pyrkivät vaikuttamaan itseään koskevaan julkisuuteen jopa painostamalla toimituksia. Koko demokratian kannalta on olennaista, taipuvatko toimitukset. Ylen toimittajien kertomusten perusteella näyttää siltä, että Yle on taipunut – jopa toistuvasti.
Ylen toimittajat kertoivat Jääskeläisen kieltäneen Sipilägaten käsittelyn ajankohtaisohjelmissa. Neljä toimittajaa kertoi HS:lle, että pomoporras oli ilmoittanut rajoitusten taustalla olevan journalististen syiden lisäksi ”muita syitä”. Pomot kiistivät muut syyt ja kertoivat, että rajoitus tehtiin, koska Terrafame-asia oli saanut uutisoinnissa liian suuren painoarvon.
Tilanne alkoi näyttää yhä kummallisemmalta, kun julkisuuteen putkahtivat Pressiklubin vetäjän Ruben Stillerin varoitus ja sen peruminen sekä entisen politiikan toimituksen esimiehen Pekka Ervastin lähtö Ylestä. Omasta lähdöstään Ervasti ei salassapitosopimuksen takia voinut puhua, mutta hän paljasti Maaseudun Tulevaisuudessa, että erityisesti Sipilän hallituksen aikana Ylessä on hyllytetty ja sensuroitu juttuja sekä jaettu toimittajille varoituksia.
Stiller puolestaan kertoi suorassa lähetyksessä Jääskeläisen ehdottaneen hänelle, ettei ohjaaja Susanna Kuparista enää kutsuttaisi Pressiklubiin. Jonkun yleläisen mielestä Kuparisen Eduskunta III -näytelmä oli ollut loukkaava Sipilän vaimoa kohtaan.
Jotta farssi saatiin täydelliseksi, muutama Ylen päällikkötoimittaja yritti palauttaa paljastuksia suoltavat alaisensa ruotuun avoimella kirjeellä.
”Atte Jääskeläisen lähimpinä alaisina emme kuitenkaan voi hyväksyä sitä, että jotkut ovat viime viikon yrittäneet murskata Ylen arvokasta työtä julkisella, pääosin Atte Jääskeläiseen kohdistetulla hyökkäyksellä”, kirjeessä todettiin. (Pohjoiskorealainen uutishuutaja olisi ollut ekstaasissa, jos se olisi saanut välittää tällaista uskollisuutta tihkuvan, Suurta Johtajaa tukevan kirjeen kansalle.)
Seurasi muitakin kummallisia ulostuloja, jotka vain lisäsivät yleisön hämmennystä. Voiko yleisö olla varma Ylen riippumattomuudesta, kun se näyttää useassa tapauksessa taipuneen hallituksen painostukseen?
Toimituksissa on normaalia keskustella journalistisesta linjasta, välillä kiihkeästikin. Toimituksissa pohditaan päivittäin, onko esitettyjen väitteiden tueksi riittävästi näyttöä. Esitetäänkö asiat oikeassa painoarvossa? Onko jokin yksityisyyteen liittyvä tieto yhteiskunnallisesti merkittävä?
Yleisön luottamus toimituksiin lisääntyisi, jos tiedotusvälineet perustelisivat ratkaisujaan avoimesti. Tämän suurimpana esteenä on toimitusten turha vaatimattomuus. Me toimittajat uskomme, ettei ketään kiinnosta, miksi me teemme niin kuin teemme. Minä uskon, että kyllä kiinnostaa. Kiinnostuksen lisäksi sillä on merkitystä.
Merkitystä on myös sillä, miten vallankäyttäjät pyrkivät vaikuttamaan toimitukseen. Jos pääministeri alkaa tulittaa toimittajaa iltamyöhään sähköposteilla, se on uutinen. Se kertoo pääministerin harkinta- ja paineensietokyvystä. Ehkä myös hänen avustajakuntansa tasosta.
