Vai ei valheilla pääse pitkälle. Höpsistä! Kun on riittävän paksut valheet, voi päästä vaikka mihin.
Juhannusviikolla saimme nähdä, että valheilla voi huijata äänestäjien enemmistön uskomaan, että EU:sta eroamisen jälkeen julkiseen terveydenhuoltoon voidaan käyttää joka viikko 350 miljoonaa puntaa nykyistä enemmän, koska rahoja ei tarvitse lähettää Brysseliin. Heti kansanäänestyksen jälkeen brexit-leirin johtohahmot Nigel Farage ja Boris Johnson myönsivät, että tuli ehkä luvattua liikoja. Sori siitä!
Loppuvuodesta nähdään, päästäänkö emävalheilla Valkoisen talon isännäksi. Pulitzer-palkinnon voittaneen faktantarkistussivuston Politifactin analyysin perusteella republikaaniehdokas Donald Trumpin lausunnoista vain neljäsosa on edes puolitotuuksia. Loput ovat joko ”enimmäkseen virheellisiä” (16 prosenttia), ”virheellisiä” (41 prosenttia) tai ”Pants on Fire -valheita” (20 prosenttia).
Sinänsä ei ole mitenkään uutta, että politiikassa valehdellaan – tai ainakin kuorrutetaan oma näkemys puolitotuuksilla. Silti tuntuu, että nyt eletään valehtelun kulta-aikaa. Tahtia ei hidasta edes se, että tökeröistä valheista jäädään kiinni.
En kuitenkaan lakkaa ihmettelemästä yhtä asiaa. Jos oma näkemys on ylivertaisen hyvä, miksi sitä pitää pönkittää valheilla? Eikö totuus riitä? Eivätkö äänestäjät olisi hoksanneet brexitin järkevyyttä ilman valheita? Eivätkö amerikkalaiset huomaa Donald Trumpin erinomaisuutta, jos hän puhuu totta?
Brexitin jälkeisessä maailmassa mietityttää myös äänestäjän oma vastuu. Heti äänestystuloksen selvittyä jotkut lähtemisen puolesta äänestäneet ilmoittivat katuvansa päätöstään. Jäi vähän hämärän peittoon, mikä oli se mielenmuutoksen aiheuttanut fakta, joka näille äänestäjille selvisi heti äänestystuloksen ratkettua. Jos oman äänestyksen kannalta olennainen fakta selvisi näin helposti ja nopeasti, olisi varmaan kannattanut selvittää se ennen lapun pudottamista uurnaan.
Vaikuttaa siltä, että osa brittiäänestäjistä halusi antaa EU:lle selvän viestin. Yllätyksenä taisi tulla, että näitä viestittelijöitä oli enemmistö äänestäjistä. (EU-eliitin kannattaisi joka tapauksessa ottaa tämä viesti vakavasti. EU:ssa on ilmiselvä demokratiavaje, johon liittyy avoimuuden ja läpinäkyvyyden puute.)
Ihmisten uskoa valheisiin vahvistaa, jos hän saa vain yhdensuuntaista viestiä. Some-aikana tällaisessa kuplassa eläminen on pelottavan helppoa. Tämän todisti Ylen toimittaja Veli-Pekka Hämäläinen mainiolla testillä (Ihmiskoe Facebookin vihakuplassa, 12.6.2016, yle.fi). Hän loi Facebookiin hahmon nimeltä Juhani, joka seurasi kaikkia Suomen suurimpia medioita. Juhani peukutti kaikkea, mitä hänelle tarjottiin ja seurasi kaikkia uusia sivuja, joita hänelle ehdotettiin.
Kahden päivän päästä Facebookin algoritmit olivat profiloineet Juhanin henkilöksi, joka halusi lukea MV-lehteä ja kaikkea maahanmuuttoon liittyvää. Ensin tarjotut pakolaisjutut olivat maltillisia valtamedian juttuja, mutta samoilu eteenpäin aina vain peukkua näyttäen johti siihen, että Facebook suositteli yhä kovemman linjan sivuja.
– Matka oli vienyt pari päivää. Vain kuusi kertaa Facebookin uutisvirran päivitettyäni ja julkaisuja sekä artikkeleita tykkäiltyäni ympärillä oli somekupla, jossa raiskaavat ja pahoinpitelevät maahantunkeutujat olivat käytännössä ainoa puheenaihe maailmassa, Hämäläinen toteaa.
Yksinkertaisia ja helppoja ratkaisuja suosivien sivustojen seuraaminen ja populistipoliitikkojen kuunteleminen voi tuoda lohdutusta ihmiselle, joka tuntee, ettei hänellä ole mitään päätösvaltaa omaan elämäänsä. Somekuplassa syyllinen on helppo löytää.
Haluaako kuitenkaan kukaan elää maailmassa, jossa päätökset eivät perustu tietoon vaan ennakkoluuloihin ja tunneryöppyyn? Kuka haluaa takaisin keskiajalle?
