Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on jälleen moittinut Suomea sananvapauden liiallisesta rajoittamisesta. Viidessä erillisessä tuomiossaan EIT arvioi, että medialla oli oikeus paljastaa silloisen valtakunnansovittelijan naisystävän henkilöllisyys kotikahakkaa koskeneessa uutisoinnissa. Sekä sovittelija että naisystävä saivat kahakasta rikostuomion, ja sovittelija sai potkut.

Nyt ollaan sitten siinä tilanteessa, että korkeimman oikeuden ennakkopäätös asiasta (KKO 2002:55) on ristiriidassa näiden viiden EIT:n tuomion kanssa. KKO:n käsittelemää pilottijuttua ei nimittäin koskaan viety Strasbourgiin, sen sijaan kakkosaallossa tuomitut tiedotusvälineet veivät omat tuomionsa EIT:n tarkasteltavaksi.

Keskeisin ero KKO:n ja EIT:n arvioinnissa koskee naisystävän roolia. KKO piti naista viattomana olosuhteiden uhrina, joka nyt vain sattui seurustelemaan yhteiskunnan eliittiin kuuluvan miehen kanssa ja sen takia joutui kielteiseen julkisuuteen. EIT taas näki naisen aktiivisena toimijana, joka oli nimenomaan oman käytöksensä seurauksena astunut julkiselle areenalle.

Minua on jo pitkään ihmetyttänyt, että suomalaiset tuomioistuimet eivät mediajutuissa tunnu panevan juuri mitään painoa asianomistajan omalle käytökselle. Ihan niin kuin Suomi olisi ymmärrystä vailla ­olevien ihmisten yhteiskunta. Ihmisille vain sattuu ja tapahtuu asioita ilman, että he itse pystyisivät vaikuttamaan siihen. Kukaan ei sen takia ole vastuussa mistään, ei edes omasta käytöksestään.

Siksipä Suomessa tuomioistuimet pohtivat ihan tosissaan, kuuluuko ihmisen yksityiselämän piiriin vaikkapa yhteisten rahojen kahmiminen omaan taskuun tai sivullisen sieppaaminen ja pahoinpiteleminen öisellä hautausmaalla.

EIT:n päätöksistä on luettavissa, että yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien taustoittamiseksi medialla saattaa olla varsin pitkälle menevä oikeus kertoa jopa asioista, jotka selvästi kuuluvat ihmisen yksityisyyden piiriin.

Esimerkiksi Seiska-lehti oli kertonut naisen hakeneen avioeroa omasta miehestään ja tanssineen sambaa ilman valtakunnansovittelijaa. Seiska kävikin sallitun ja kielletyn raportoinnin rajoilla: se oli ainoa tuomio, josta EIT äänesti. Yksi tuomari olisi antanut Suomelle vapauttavan Seiskan tapauksessa.

Seuraava pohdinnan paikka on, pitäisikö KKO:n ennakkopäätös purkaa. Koska Suomi on nyt saanut langettavan päätöksen kaikista saman vyyhden jutuista, voidaan kai melkoisella varmuudella päätellä, että myös KKO:n ennakkopäätös on EIT:n sananvapausartiklan vastainen.

KKO on kerran kieltäytynyt purkamasta toimittajalle langetettua kunnianloukkaustuomiota (KKO 2008:24), vaikka EIT piti tuomiota ihmisoikeussopimuksen vastaisena. KKO:n enemmistön mukaan kunnianloukkaustuomion vaikutukset olivat jo tosiasiassa poistuneet, koska jutusta oli kulunut niin pitkä aika.

Tässä tapauksessa väärän tuomion vaikutukset eivät ole poistuneet. Koska pilottijuttua ei viety Strasbourgiin, toimittajat eivät ole saaneet mitään hyvitystä väärästä tuomiosta eli vaikutukset ovat voimassa.

Lisäksi purkamisella olisi yleistäkin merkitystä. Kyse on KKO:n ennakkopäätöksestä, ja ennakkopäätösten nimenomaisena tarkoituksena ohjata oikeuskäytäntöä. Nyt se vain sattuu ohjaamaan sitä ihan väärään suuntaan. Jos päätöstä ei pureta, kuinka moni luottaa siihen, että syyttäjät ja tuomarit vetäisevät henkselin tämän KKO-päätöksen päälle ja lukevat EIT-tuomioista oikeat linjaukset?

En minä ainakaan.

Kaikella kunnioituksella.