– setä viskaali, setä viskaali, kerro meille satu!

– totta kai hyvät oik-yy-oot, mutta vain yksi, sitten teillä onkin jo kiire työelämään. No, satu alkaa näin: Olipa kerran kiltti, pieni mangustilauma, joka eli Isä Aurinkoisen hyvässä suojeluksessa. Ne olivat ahkeria ja kilttejä pikku mangusteja, mutta Isä Aurinkoinen oli hieman pettynyt niihin. Kuvitelkaa, lapset! Ne valittivat! Vaikka Isä Aurinkoinen oli tehnyt kaikkensa! Hän oli motivoinut (vähentänyt väkeä) ja motivoinut (lisännyt tehtäviä) ja motivoinut (“joustavista” palkkaratkaisuista “sopiminen”). Mutta mikään ei auttanut! Isä Aurinkoinen oli aivan epätoivoinen. Kuvitelkaa lapset, epätoivoinen. Mitä hän tekisi! Hän jo ajatteli osoittaa itseään sormella (sen kärjellä) mangustien edessä (hänen sormensa olisi ollut silloin tosin liipasimella), kunnes hän keksi ratkaisun! Hän oli saanut lahjaksi kirjan (hän ei ostanut niitä), ja siinä kirjassa oli suuri viisaus! Se kertoi Bertold-sedästä, joka oli ollut Itä-Saksa-nimisen valtion kulttuuriministeri. Sielläkin oli ollut aika, jolloin jotkut (kansa) oli ollut tyytymätön joihinkin (hallitus). Ja tämä setä Brecht oli ehdottanut, että nyt näyttäisi siltä, että hallituksen pitäisi hajoittaa kansa ja valita se uudelleen, mikä oli Isä Aurinkoisen mielestä aivan loistava ratkaisu! Niin hänenkin pitäisi tehdä! Hän ei vain ymmärtänyt, miksi muut tuon Itä-Saksan hallituksen jäsenet eivät....

– ihan tyhmä satu, me mennään pois.