Sana justice tarkoittaa oikeudenmukaisuutta, ei oikeutta eli lakia. Erityisesti olisi oikeudenmukaisuuden toteuduttava oikeudenkäynnissä.

Tuomari soitti, että kirjoita kuinka oikeusministeriön nuoret miehet 1990-luvun alussa kiersivät maata kertomassa heille miten uusi oikeudenkäyntijärjestys on jouduttava ja huojentava prosessia ja saadaan parempia päätöksiä, ja kuinka uudistus sitten luettiin heille meriitiksi, siis se että oikeudenkäynti hidastui ja kallistui ja oikeusturva heikkeni.

Miksi näin kävi?

Oikeudenkäynnin uudistajat toimivat ajan hengessä, jonka tunnetuin edustaja oli John Rawls. Hän määritteli transcendaalisen oikeudenmukaisuuden idean. Uudistajilta lienee jäänyt lukematta Rawlsin perusteet: Kuvitteellinen alkutila, jossa järkevät ihmiset sivistyneesti, siis saunan jälkeen takka-tulen loisteessa pohdiskellen saavuttavat yksimielisyyden oikeudenmukaisista instituutioista, kuten tuomioistuinlaitoksesta, ja sitten kaikki noudattavat oikeudenmukaisuuden sääntöjä.

Itse olen kannattanut toista kantaa, jota viimeksi on näkyvimmin edustanut nobelisti Amartya Sen juuri ilmestyneessä teoksessa Idea of Justice. Hän ottaa perusteeksi ihmisen luonnon, sellaisena kuin se on. On varovaisesti korjattava nykyisiä menettelyjä havaittujen heikkouksien ja epäkohtien poistamiseksi.

Oikeudenkäyntimenettelyä uudistettaessa on oltava tieto nykyisen menettelyn hyvistä ja huonoista puolista ja on etukäteen punnittava aiottujen muutosten etuja ja haittoja. Siihen tehtävään olisi tarvittu tuomareita, syyttäjiä ja asianajajia, joilla on ammattikokemusta.

Sanoin vuonna 1971 Oikeus ja Politiikka kongressin puheenvuorossani, että ”meidän oikeusturva-järjestelmämme on suhteellisen hyvä ja ainakin halpa.” Hyvä järjestelmä hylättiin transcendentaalisin perustein.