– Halu vaikuttaa ihmisten elämään ja hyvinvointiin on aina ollut vahva, heinäkuussa 60 vuotta täyttänyt Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen sanoo.

Vastavalmistunut insinööri Matti Viljanen pettyi pahasti kesällä 1976, kun luvattu työpaikka Kostamuksesta jäi saamatta. Länsirannikon miehestä ei tullutkaan itäsuomalaista, ja Imatralta valmiiksi katsottu asunto sai jäädä. Viljanen sai kun saikin hyvän alun työuralleen, sillä ensimmäinen insinöörityöpaikka löytyi rakennusalalta jo valmistumisen jälkeisenä syksynä. Talonrakennusalan insinöörille rakentaminen on aina ollut intohimo.

– Olen pikkupojasta asti halunnut olla rakentaja. Piirsin jo poikasena milloin mummonmökkejä, milloin vähän suurempiakin rakennelmia. Tietty luovuus on aina asunut minussa.

Piirtäminen on aikanaan sujunut Viljaselta myös kaksikätisesti.

– Vielä 40 vuotta sitten piirsin kummallakin kädellä yhtä hyvin – tai yhtä huonosti, Viljanen nauraa.

Vahva tahto vaikuttaa

Teollisuuden palveluksessa Viljanen viihtyi uransa ensimmäiset kymmenen vuotta. Järjestötyö vei lopullisesti mukanaan 1985, jolloin Viljanen aloitti Porissa Insinööriliiton alueasiamiehenä. Neljän vuoden kuluttua hän siirtyi liiton puheenjohtajaksi.

– Olen aina tykännyt tehdä ihmisten kanssa töitä. Halu vaikuttaa ihmisten elämään ja hyvinvointiin on ollut vahva, halu olla ihmisten puolella.

Shokkihoitoa 1990-luvulla

Viljasen aikana ay-maailma on muuttunut. Akavalainen toimihenkilökenttä oli 1980-luvun puolivälissä hajanainen, myös omassa tavoiteajattelussaan.

– Kun aloitin Insinööriliitossa, ylemmillä toimihenkilöillä oli teollisuudessa tasan nolla työehtosopimusta. Kun lähdin, niitä oli jo 22. Jonkin sortin jalanjäljen olen jättänyt akavalaisen toimihenkilökentän työsuhteen ehtojen rakentamiseen.

Siinä missä työehtosopimuksilla on saatu parannuksia aikaan, on toimihenkilöiden asema myös arkipäiväistynyt.

– Nyt toimihenkilöitä on enemmän kuin perustyöntekijöitä. Se on kasannut ongelmia toimihenkilökenttään.

Viljanen muistelee erityisesti 1990-luvun lamaa, joka oli insinööreille shokkihoitoa.

– Ihmiset, jotka eivät olleet koskaan kuvitelleetkaan joutuvansa työttömäksi, löysivät itsensä kortistosta. Silloin sain paljon todella ikävää postia.

Unelmista ei saa kiinni

Nyt Viljasella on erityinen huoli alle kolmekymppisistä, jotka ponnistelevat eteenpäin omassa elämässään.

– Heillä on hirveä kiire ja hätä. Markkinoinnilla ja mainonnalla luodaan nuorille unelmia, mutta niihin ei tahdo päästä millään kiinni. Tarjolla ei ole pysyviä työsuhteita, ja jos sellainen on, nuori joutuu puhaltamaan itsensä ihan puhki. Nykyhetkessä jäytää turvattomuuden tunne, joka rasittaa ihmistä.

– Vaikka heikko taloustilanne varjosti 1970-luvun vastavalmistuneita, epävarmuus oli erilaista. Omasta opiskeluporukastani kaikilla oli työsuhde vuoden kuluessa valmistumisesta, Viljanen muistelee.

Yhtenäisyydellä vaikutusvaltaa

Koko akavalaisen jäsenkunnan hyvinvoinnin parantaminen vaatii Viljasen mukaan keskusjärjestöltä yhtenäisyyttä.

– Sisäinen eheys on ratkaisevin tekijä onnistumiselle. Se tarkoittaa yhtenäistä sitoutumista tavoitteisiin. Tällä tuolilla istuva tarvitsee kaikki joukot mukaansa ja tuekseen vaikuttamiseen.

Akavan viime vuosien kehitys on ollut positiivista, kiitos strategiatyön.

– On vaikea johtaa organisaatiota, jos ei tiedetä mihin ollaan menossa. Jokaisella organisaatiolla, joka itseään kunnioittaa ja vilpittömästi haluaa onnistua, täytyy olla vahva strategia- ja kehittämistyö, Viljanen korostaa.

Akavan ehdottomana vahvuutena on asiantuntijuus, se, että omassa orkesterissa on huippuasiantuntijoita.

– Se tekee turvallisen mielen ja luo helppoutta. Asiantuntijuutta ei tarvitse etsiä, se todella on olemassa tässä yhteisössä, hän kehuu.