Kun 1980-luvulla olin Singaporen kiinalaiskaupungissa, kadulla makasi mies, joka poltti oopiumpiippua. Painonsa lienee ollut 30 kg.

Sikäläinen tuomari kertoi asiaan puututun. Oli säädetty laki:

– ensimmäisen 3. vuoden aikana tukkukauppiasta sakotettiin,

– seuraavien 3. vuoden aikana vähittäiskauppiasta sakotettiin, tukkukauppiaalle vähän vankilaa ja

– sitten käyttäjää sakotetaan, vähittäiskauppiaalle vähän vankilaa ja tukku­kauppiaalle paljon vankilaa. Huumausaineita ei enää käytetä. Kiinalaiskaupungissa on turistimyymälöitä ja ravintoloita.

Suomen lain kehitystä kuvasi varatuomari Ilmari Turja seuraavasti: Kun pohjalainen tulee miehen ikään, hän ryhtyy roikastamaan. Kapakka on hänen toinen kotinsa. Kapakan ja kodin välinen tie on ravalla, kun hän ei pysty kotiin kävelemään, vaan tulee kontaten. Sitten hän menee naimisiin ja raitistuu niin, että pelkää pastillerin hajunkin vievän hänet hunningolle.

Näin laki meillä kehittyy. Ennen tuomittiin rattijuoppoudesta aina vankeuteen. Asiakkaani tuomittiin auton siirtämisestä 1,5 m tyhjällä pysäköintialueella keskellä yötä kolmeksi kuukaudeksi. Vaimo halusi auton lyhtypylvään alle. Nyt pääsee sakolla.

Ennen koko talouselämä oli yhtä kartellia. Pankkikartellin puheenjohtajana toimi Suomen Pankki. Sitten kartellilaki muutettiin kertaheitolla toiseen äärimmäisyyteen.
Meillä uskotaan, että nämä äärestä laitaan muutokset saadaan läpi tiedottamalla. Ei saada. Kartellit eivät ole loppuneet. Lain ihminen oppii kokemuksesta, ei tiedotuksesta.