– setä viskaali, setä viskaali, kerro meille satu!

– Totta kai hyvät oik-yy-oot, mutta vain yksi, sitten teillä onkin jo kiire työelämään.

No, satu alkaa näin: Olipa kerran kiltti, pieni mangustilauma, joka eli Isä Aurinkoisen hyvässä suojeluksessa. Ne olivat ahkeria ja kilttejä pikku mangusteja, mutta vaikka ne olivat niin ahkeria, Isä Aurinkoinen mietti miettimistään, miten tätä kiltteyttä ja ahkeruutta voisi vielä parantaa. Tai... ei hän oikeastaan sitä miettinyt, vaan miten saisi lisää säästöjä. Mutta oli niin paljon mukavampaa puhua parantamisesta ja kehittämisestä kuin jostain muusta. Mutta ainakin hän mietti. Tai... ei hän oikeastaan miettinyt, vaan halusi vain näyttää siltä. Mikä oli oikeastaan sama asia. Ainakin hän oli huomannut, että päätyi yhtä hyvään lopputulokseen yhtä kaikki.

Nyt hän yritti miettiä sellaista havaintoaan, että mangustit olivat kiinteämpää ainetta kuin niitä ympäröivä ilma. Mistä johtui, että ne veivät tilaa. Siis myös ollessaan töissä. Ja tila oli kallista (tosin hän peri tilavuokraa itseltään, mutta se oli eri asia). Jos tätä tilaa voisi pienentää, seuraisi siitä säästöjä. Tästä raskaasta ajatustyöstä Isä Aurinkoinen olikin jo niin väsynyt, ettei hän pystynyt enää jatkamaan. Niinpä hän lähetti luottomangustinsa hoitamaan käytännön järjestelyjä tämän säästön eli hyvinvoinnin lisäämisen toteuttamiseksi.

Ja perustelemiseksi, sillä perustelut olivat kivoja.

Eikä Isä Aurinkoinen turhaan luottomangusteihinsa luottanut! Luottomangusti no 1 löysikin arkistojen kätköistä Pirkka Niksi -nimisen tutkijan melkein valmiin pro gradu -työn, jossa oli pidetty mahdollisena, että seinien poisto olisi kiva juttu. Ja siitähän se lähti: tuumattomuudesta toimeen! Tilattiin arvomuistio, jossa värikkäitä silmälaseja ja korvakorua (vain toisessa korvassa) kantavat nuoret konsulentit kehittivät P. Niksin ajatuksista paljon kivoja kalvoja toimistoista, joissa kaikki olivat samassa tilassa.

Mutta voi! Taaskaan pikku mangustit eivät vaipuneet ensikuulemalla transsiin näiden kauniiden kalvojen sinfoniassa!

Kaikenlaisia tyhmiä kysymyksiä esitettiin. Kysyttiin, miten keskittymistä parantaa työnteko kaikkien puuhatessa ympärillä omiaan. Isä Aurinkoinen totesi vastaansanomattomasti, että "kyllä sopuli sijaa antaa, hehheh". Kysyttiin, missä saa puhua puhelut, joita muut eivät saa tietosuojamangustin mielestä kuulla eli oikeastaan kaikki? Isä Aurinkoinen kertoi, että uuteen konttoriin rakennetaan semmoisia ve-tä-yty-mis-huoneita, joihin voi mennä puhumaan nämä puhelut. Kysyttiin, että mitä sitten, kun ne on varattu, mihin Isä Aurinkoinen vastasi, ettei huolta, kun nyt tilaa säästyi, näitä huoneita voidaan rakentaa niin paljon, että kaikille riittää. Ja ellei riitä, niin siitä vaan varaamaan uuden varausohjelman (se oli ns. travelpohjainen) kautta tämän ve-tä-yty-mis-huoneen käyttöoikeus.

Ja paljon muuta vastaavaa kysyttiin, josta Isä Aurinkoinen joutui havaitsemaan, etteivät pikku mangustit taaskaan ymmärtäneet mitään. Vaikka hän tiesi, ettei se mitään auttanut, hän kuitenkin yritti selittää: katsokaahan pikku mangustini, onhan tässä kaikkea sellaista pientä, joka saattaa jonkun muutosvastarintaiseksi polttomerkittävän mielestä olla hieman niin ja näin, mutta katsokaa asiaa laajemmin, kyse on TIIMIYTYMISESTÄ. Tämä parantaa TIIMIYTYMISTÄ, joka oli 30 vuotta sitten kova juttu! Mutta voi! Nyt pikku mangustit kysyivät, että miksi heidän pitää tiimiytyä, kun he tekevät työnsä yksin ja...

– Ihan tyhmä satu, me mennään pois